Normaalisti ongelmatilannetta pyritään lähestymään ongelma- ja toimintakeskeisesti ja etsimään rationaalisia suoraviivaisia toimintamalleja. Yleensä se ei kuitenkaan onnistu, koska ongelman herätessä nousee tunteita, yleensä melko hankalia tunteita, ja kun näitä tunteita ei käsitellä, ei päästä ongelman ytimeen eikä löydetä oikeanlaisia kestävällä pohjalla olevia ratkaisuja.
Kun tunnetila on päällä, ollaan matalassa mielialassa, josta käsin on vaikea edetä ongelmanratkaisussa.
Itsevalmennusprosessissa käsitellään ensin ongelmatilanteesta syntyneet tunteet, jonka jälkeen pystytään nostamaan tunnetilaa, josta käsin taas pystytään löytämään luovempia, syvällisempiä ja omien arvojen mukaisia ratkaisuja.
Prosessi on syvällinen ja lähestyy ongelmaa ymmärryksen kautta, luoden yhteyttä sisäisten ristiriitojen ja kokemusten välille. Niin että omasta ajattelusta ja siitä kumpuavasta toiminnasta tulee itselle selkeämpää.
Syntyy sisäinen tasapaino ja selkeys omien ajatusten ja toiminnan suhteen.
Itsevalmennusprosessi vastaa kysymyksiin:
- Mitä tapahtuman/asian taustalla on?
- Miksi reagoin ja toimin tällä tavalla?
- Mitä minun on tarkoitus tästä oppia?
Ja johdattaa kysymään:
- Mikä oikeastaan aiheuttaa sisäistä epätasapainoa ja mitä sen ytimessä on?
- Mitä minun täytyy oppia, tai tietää, että pystyn ratkaisemaan tilanteeni?
- Mistä näkökulmasta minun täytyy asiaa katsoa, että ratkaisu löytyy?
Vastaukset löytyvät tietoisen tarkkailun, itserehellisyyden, kasvun asenteen, hyväksynnän ja kiitollisuuden kautta. Itsevalmennuksen tukena on myös kysymyspatteristo, joka auttaa vastausten löytämisessä.
Itsevalmennuksessa sisäiset esteet muuttuvat tärkeiksi oppimiskokemuksiksi, olennaisiksi osiksi prosessia, epäonnistumisen kokemuksen sijaan.
Luvassa on oivalluksia, onnistumisia ja syvempää itsetuntemusta.
Innostun erityisesti siitä, kun onnistun tuomaan ihmisten arkeen ja työhön uutta pureskeltavaa, oivalluksia ja käytännöllisiä valmennuksellisia oman ajattelun työkaluja, jotka ovat aina mukana.
